How the Zebra got its stripes.
on monia tarinoita ja kysymyksiä siitä, miten seepra sai raitansa, ja täällä Afrikassa yksi tunnetuimmista on Namibian Kalaharin autiomaan San / Bushmen-kansalta.
Afrikan villieläimistä kerrotaan monia afrikkalaisia tarinoita ja tarinoita selittämään niiden ainutlaatuista ulkonäköä tai käyttäytymistä.
miten seepra sai Mustat raitansa, vai ovatko ne valkoisia raitoja? Minäpä kerron sinulle sadun.
kauan sitten, kun eläimet olivat vielä uusia Afrikassa, sää oli hyvin kuuma, ja se vähä, mitä siellä oli, jäi muutamaan altaaseen ja pannuun.
yhtä näistä jäljellä olevista vesialtaista vartioi riehakas paviaani, joka väitti olevansa ”veden Herra” ja kielsi ketään juomasta altaallaan.
eräänä kauniina päivänä, kun seepra ja hänen poikansa tulivat alas juomaan vettä, juomapaikan vieressä nuotionsa ääressä istunut paviaani hyppäsi ylös ja haukkui kovalla äänellä. Menkää pois, tunkeilijat. Tämä on minun altaani ja minä olen veden Herra.”
”vesi on kaikille, ei vain sinulle, apinanaama”, seepran poika huusi takaisin.
”jos haluat vettä, sinun on taisteltava siitä”, palautti paviaani hienossa raivossa, ja hetken päästä kaksikko joutui taisteluun.
edestakaisin he taistelivat, nostattaen valtavan pölypilven, kunnes seepra lähetti voimakkaalla potkulla paviaanin lentämään korkealle kallionkielekkeiden sekaan heidän taakseen. Paviaani laskeutui lyönti istuimellaan, kaikki hiukset puhtaina pois, Ja vielä tänäkin päivänä se kantaa paljasta paikkaa, jossa se laskeutui.
väsynyt ja ruhjoutunut nuori seepra, joka ei katsonut minne oli menossa, hoiperteli takaisin paviaanin tulen läpi, joka kärvensi hänet jättäen Mustat polttojuovat valkoisen turkkinsa yli.
palamisen aiheuttama sokki lähetti seepran laukkaamaan savannitasangolle, jossa se on siitä lähtien oleskellut.
paviaani perheineen pysyy kuitenkin korkealla kallioiden keskellä, missä ne haukkuvat uhmakkaasti kaikkia vieraita, ja kun ne kävelevät ympäriinsä, ne pitävät yhä häntäänsä pystyssä helpottaakseen kaljujen paikattujen pohjiensa kipeää kivenpaloa.