• Articles
• admin

yhdessä heidän lauluistaan Sanctus Real muusin sanoittaja kertoo nähneensä Jeesuksen kasvot lasimaalauksissa ja kuvatun tuhansilla eri tavoilla, mutta silti hän ihmettelee, millainen Jeesus on. Jeesuksen tutkimuksissa on monia erilaisia Jeesuksen kuvauksia sekä kanonisessa Jeesus-kirjallisuudessa että apokryfisessä Jeesus-kirjallisuudessa. Koska kertomuksissa on niin paljon eroja, voi ymmärrettävästi olla halua etsiä yhtä yhtenäistä, johdonmukaista kuvaa Jeesuksesta kaikista lähteistä. Tämän esseen tarkoituksena ei kuitenkaan ole löytää Jeesusta, joka on kaikkien tekstien taustalla. Tavoitteena on ymmärtää, että jokainen lähde Jeesuksesta on ’muotokuva’ ja sellaisena jokainen lähde on ainutlaatuinen. Erityisesti tämä essee pyrkii analysoimaan ja ymmärtämään sitä ainutlaatuista näkökulmaa tai ainutlaatuista ’Jeesuksen muotokuvaa’, jonka Johanneksen evankeliumi maalaa lukijoilleen. On erityisesti kolme piirrettä, joita käsitellään Johanneksen evankeliumin ainutlaatuisina erikoisuuksina: selvät väitteet Jeesuksen jumalallisuudesta, tekstin hyvin tulkitseva kirjoitustyyli ja tekstin sisäänpäin suuntautuminen.

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi on yksi kanonisen kristillisen perinteen Uuden testamentin neljästä evankeliumista. Koska Johanneksen evankeliumi on ’kanoninen’, sitä pidetään nykyään suurelta osin normatiivisena kristillisenä tekstinä monille kristityille, mikä ilmenee sellaisten jakeiden suosiosta kuin Joh.3:16, ”Sillä Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (NIV)” ja joh. 14:6, ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo minun (NIV) kautta.”Todisteet kuitenkin viittaavat siihen, että useammat ’ortodoksiset’ eli valtavirran kristilliset yhteisöt eivät ottaneet Johanneksen evankeliumia yhtä lämpimästi vastaan, kun se kirjoitettiin ja levitettiin ensimmäisen kerran. Tätä käsitellään edelleen esseessä osana keskustelua kirjailijan yhteisön ”sisäänpäin suuntautumisesta”.

jo nykyisessä kanonisessa perinteessä Johanneksen evankeliumin lukijat ovat kuitenkin huomanneet merkittäviä eroja Johanneksen evankeliumin ja Markuksen, Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien välillä. Tämä on johtanut Markuksen, Luukkaan ja Matteuksen’ ryhmittelyyn’Synoptisiksi evankeliumeiksi (’katsottavaksi yhdessä’), kun taas Johanneksen evankeliumia kutsutaan usein’ hengelliseksi evankeliumiksi ’ (Nickle, 2001). Tämän esseen ensimmäinen osa ehdottaa joidenkin merkittävien erojen tutkimista tämän ’hengellisen’ Johanneksen evankeliumin ja synoptisten evankeliumien välillä. Näitä ovat muun muassa Jeesuksen jumalallisuuden kuvaaminen ja kirjoittajan käyttämä hyvin tulkitseva kirjoitustyyli.

Jeesus ja hänen jumaluutensa

Johanneksen evankeliumissa väitteet Jeesuksen jumaluudesta ovat alusta alkaen yksiselitteisiä. Prologi alkaa sanoilla ” alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hän oli Jumalan kanssa alussa ” (Joh. 1:1) ja myöhemmin, ”sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”(Joh.1:14). Juutalaisissa kirjoituksissa Jumalan ”Sana” oli metafora Jumalan luomisvoimalle ja toisinaan näyttää olevan olemassa Jumalasta riippumatta (Stanton, 1989: 114; Need, 2007:7). Esimerkiksi Ps 33:6: ssa taivaat kuvataan ’Herran sanalla’ (Need, 2007: 7). Rinnastamalla Jeesuksen prologissa Jumalan ’sanaksi’ kirjoittaja esittää pohjimmiltaan hyvin merkittäviä väitteitä Jeesuksen jumaluudesta alusta alkaen – Jeesus on Jumalasta (Joh.1:14) ja on Jumala (Joh. 1:1). Näin tehdessään prologi nimenomaan osoittaa, mikä” oikea näkökulma ”on Jeesuksen jumaluudesta ja toimii” linssinä, jonka lukijan on tarkoitus tarkastella seuraavia lukuja ” (Stanton, 1989: 113).

eksplisiittisiä väitteitä Jeesuksen jumaluudesta ei esitetä ainoastaan prologissa, vaan Jeesus itse esittää väitteitä omasta jumaluudestaan ”minä olen” – sanontasarjan kautta. Tämä on vastakohta Synoptisille evankeliumeille, joissa Jeesus ”harvoin esittää avoimia väitteitä omasta merkityksestään, vaan keskittyy Jumalan opetuksiin” (Stanton, 1989: 105). Johanneksen evankeliumissa Jeesus kuitenkin käyttää ”minä olen” – lausahduksia, jotka muistuttavat tapaa, jolla Jumala ilmaisee itsensä ”minä olen” juutalaisessa kirjallisuudessa. Näin ollen se, että Jeesus käytti Johanneksen evankeliumissa” minä olen ” – sanontoja, on selvä toteamus siitä, että Jeesus tunnustaa itsensä Jumalaksi ja toivoo muidenkin saavan saman tunnustuksen. Yksi esimerkki on Getsemanessa, jossa Jeesuksen vangitsijat pyytävät Jeesus Nasaretilaista. Jeesus vastaa:” minä olen se ” (’minä olen’ hepreaksi), jolloin hänen vangitsijansa kaatuvat maahan. Toisin kuin Synoptisissa evankeliumeissa, joissa Jeesuksen kirkkaus paljastetaan suhteellisen myöhään Kirkastuskohtausten myötä, Jeesuksen kirkkaus on läsnä alusta alkaen prologissa ja julistuksissa ”minä olen”.

hyvin tulkitseva

Toinen Johanneksen evankeliumin tunnusmerkki on sen symboliikka, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miksi Johanneksen evankeliumia kutsutaan usein ”hengelliseksi evankeliumiksi”. Koester (1998) toteaa, että Jeesuksen puheet ovat kirjoittajan rakentamia Jeesuksen sanontojen kokoelmaksi, mutta niiden tulkinnaksi. Esimerkiksi Johanneksessa 3:3, Jeesus sanoo Nikodeemukselle: ”minä sanon teille totuuden: kukaan ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa, ellei hän synny uudelleen.”Nikodemus tiedustelee sitten, miten ihminen voi fyysisesti syntyä uudelleen, mikä antaa Jeesukselle tilaisuuden selittää näkemyksensä luvun loppuosaa varten. Nämä selitykset ovat usein melko pitkiä ja tuntuvat enemmän monologeilta tai tutkielmilta kuin kerronnalta (Stanton, 1989). Fredriksen (1998, suom.) toteaa, ”Jeesusta Johanneksen evankeliumissa on vaikea rekonstruoida historiallisena henkilönä, koska hänen hahmonsa evankeliumissa esittää täydessä äänessään hyvin kehittyneitä teologisia yksinpuheluja itsestään”.

Johanneksen kirjoitustyylin tulkinnallinen luonne käy ilmi myös what White (1998) – teoksessa ”Jumalan Karitsa” – motiivina. Hyvin varhain evankeliumissa Johannes Kastaja näkee Jeesuksen ja hän julistaa: ”katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”(Joh. 1: 29). Sitten Jeesus esitetään läpi evankeliumin Pääsiäislampaana ja Pääsiäisateriana. Näin ollen Jeesus ei syö pääsiäisateriaa, koska hän on pääsiäisateria ja hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtuu pääsiäisen aikana. Näin kirjailija esittää selkeän ”teologisen lausunnon Jeesuksen kuoleman merkityksestä” (White, 1998: n.p). Prologin tapaan kirjailija vaikuttaa vähemmän kiinnostuneelta Jeesus-tarinoiden keräämisestä ja kiinnostuneemmalta esittämään symbolisia tulkintoja niiden merkityksestä ja merkityksestä.

Inward focus

useimmat tutkijat uskovat, että Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin nimenomaan kirjailijan yhteisölle, jota usein kutsutaan ”Johanniittayhteisöksi”. Tekstin analyysi viittaa siihen, että tämä Johanniittayhteisö oli Jeesuksen seuraajien uskonyhteisö, joka tunsi olevansa juutalaisen synagogan, muiden Jeesus-yhteisöjen ja ylipäätään maailman ulkopuolella. Yksi esimerkki yhteisön sisäisestä keskittymisestä on Jeesuksen ’uuden käskyn’ antaminen. Johanneksen evankeliumissa uusi käsky on yksinomainen, kannattajien tulee” rakastaa toisiaan ” yhteisössään (Joh.13:34). Synoptisissa evankeliumeissa käskyä rakastaa laajennetaan kuitenkin käsittämään myös rakkaus lähimmäisiin, vihollisiin ja vierasmaalaisiin (Tarkastellaanpa ’Laupias samarialainen’ – vertauksia). Puheiden puuttuminen avioliitosta, avioerosta ja muista ajankohtaisista asioista voi myös viitata siihen, että Johanniittayhteisö oli enemmän huolissaan yhteisönsä yhteenkuuluvuuteen ja identiteettiin liittyvistä kysymyksistä (Stanton, 1989).

miksi Johanniittayhteisö oli niin sisäänpäin kääntynyt? Tutkijat esittävät, että Johanniittayhteisö koki Pohjois-Palestiinan Jeesus-yhteisöjen halveksivan häntä. Callaham (1998: n.p.) esittää, että syy siihen, että Johanneksen evankeliumi eroaa synoptisten evankeliumien kertomuksista, on se, että evankeliumit kirjoitettiin ”Palestiinan yhteiskunnan eri näkökulmista ja eri kerroksista”. Vaikuttaa siltä, että Jerusalemissa sijainnut Johanniittayhteisö tunsi itsensä eristetyksi ja halveksituksi Galileaa ympäröivien pohjoisten palestiinalaisten Jeesus-yhteisöjen toimesta, jotka käyttivät synoptisia evankeliumeja. Synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen palvelus alkaa siis Galileasta ja Jeesus käyttää suurimman osan palveluksestaan. Johanneksen evankeliumissa Jeesus kuitenkin aloittaa palveluksensa Jerusalemissa ja näyttää viettävän enemmän aikaa Jerusalemissa kuin Galileassa. Tämä saattaa selittää joidenkin henkilöiden ainutlaatuisuuden, kuten Nikodemoksen ja samarialaisen naisen, jotka eivät esiinny yhdessäkään Synoptisessa evankeliumissa. Juutalaisperinnettä edustavien yhteisöjen väliset riidat eivät olleet harvinaisia, ja jokainen evankeliuminkirjoittaja kirjoitti teoksensa ”ihmisten sosiaalinen kerrostuma ja heidän huolensa” (Callaham, 1998; Fredriksen, 1998).

koko Johanneksen evankeliumissa on myös todisteita voimakkaasta vihollisuudesta ’juutalaisten’ ja Jeesuksen välillä. Fredriksen (1998: n.p.) esittää, että Johanniittayhteisö oli kehittämässä ”omaa identiteettiään kadun toisella puolella sijaitsevaan synagogaan nähden”. Useissa tapauksissa Jeesus arvostelee ankarasti juutalaisia, mikä saa heidät poimimaan kiviä ja yrittämään kivittää hänet. Näiden juutalaisten ja Jeesuksen välisen kiistan ytimessä näyttää olevan Jeesuksen väite olla Jumala. Joh.10: 31-33: ssa Jeesus kysyy ’juutalaisilta’, kivittävätkö he häntä hänen tekemiensä ihmeiden vuoksi, joihin he vastaavat: ”emme kivitä sinua minkään näistä… vaan jumalanpilkan vuoksi, koska sinä, pelkkä ihminen, väität olevasi Jumala.”Lisätodisteita juutalaisten ja Jeesuksen välisestä vihamielisyydestä voidaan nähdä Joh.6:53: sta”, Jeesus sanoi heille: ’minä sanon teille totuuden: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne.'”Tässä vaikuttaa siltä, että Jeesus on” tarkoituksellisesti antagonisti ”” juutalaista perinnettä ja juutalaisia herkkyyksiä ” kohtaan (White, 1998: n.p.). Jeesus uskaltaa puhua veren juomisesta-ajatus, joka olisi ollut vastenmielinen’ juutalaisille ’ lain asettamien ravitsemussäännösten valossa. Whiten mukaan (1998: n.), ”Johanneksen evankeliumi todistaa kristinuskoa, joka on siirtymässä kauemmaksi juutalaisesta perinteestä.”

kiistoja ei kuitenkaan ole vain Johanniittayhteisön ja muiden Jeesus-yhteisöjen välillä sekä Jeesuksen seuraajien ja Johanniittayhteisön sisällä olevien ”juutalaisten” välillä. ”Jäähyväispuheet”, jotka Jeesus pitää Joh. 15: 18-25: ssä, viittaavat siihen, että Johanniittayhteisö tunsi itsensä myös koko maailman vainoamaksi (Stanton, 1989). Jeesus kannustaa yhteisöä, että ” jos maailma vihaa teitä, pitäkää mielessä, että se vihasi minua ensin.”Jotkut tutkijat arvelevat, että tämä epäluottamus maailmaa kohtaan saattaa olla gnostilaisten vaikutteiden tulosta. Tutkijat huomauttavat, että Jeesus ei näytä kärsivän Johanneksen evankeliumissa, koska Getsemanessa ei ole ”tuskan kohtausta”, Jeesus on rauhallinen ja näyttää olevan enemmän ”kunnian kuningas” kuin ”surujen mies” (Stanton, 1989:107). Ja vaikka muissa evankeliumeissa Jeesuksen sanoman ydin on Jumalan valtakunnan julistaminen, niin Johanneksen evankeliumissa sana ’valtakunta’ esiintyy vain Joh.3:3,5:ssä ja 18: 36,38: ssa. Sen sijaan gnostilaisuuteen yleisesti liitetyt sanat, kuten ’elämä’, ’valo’, ’maailma’, ’juutalaiset’, ’todistaja’ ja ’rakkaus’, mainitaan usein (Stanton, 1998). Toiset tutkijat suhtautuvat kuitenkin epäilevästi Gnostilaiseen argumenttiin, koska tekstissä ei ole gnostilaista pelastusajatusta. Vaikuttipa Johanneksen evankeliumi gnostilaisuuteen tai ei, on selvää, että Johanniittayhteisö tunsi itsensä voimakkaasti eristetyksi muista yhteisöistä ja maailmasta ja vainosi heitä.

tiivistettynä

”jokaisella evankeliuminkirjoittajalla on tiettyjä huolenaiheita, joihin hänen on vastattava, tiettyjä kysymyksiä, joihin hänen on vastattava, ja tiettyjä kriisejä, joista hänen on neuvoteltava” (Callaham, 1998: KR.). Tämä essee pyrki arvostamaan Johanneksen evankeliumin ainutlaatuisuutta tutkimalla joitakin evankeliumin ’erikoisuuksia’, kun niitä tarkastellaan synoptisten evankeliumien vastakohtana. Erityisesti tässä esseessä käsiteltiin sitä ainutlaatuista tapaa, jolla Johanneksen evankeliumi osoittaa Jeesuksen jumalallisuuden yksiselitteisesti alusta alkaen ja läpi tekstin, käyttää hyvin tulkitsevaa kirjoitustyyliä ja oli todennäköisesti kirjoitettu sisäänpäin suuntautuneelle uskovien yhteisölle. Tutkiessaan näitä Johanneksen evankeliumin kolmea ainutlaatuista piirrettä tämä essee pyrki ymmärtämään, että jokainen Jeesusta käsittelevä lähde esittää ainutlaatuisen näkökulman. Jos jokainen Jeesuksen lähde on ’muotokuva’ ja pyrimme tietämään, kuka Jeesus oli ja kuka Jeesus on, Johanneksen evankeliumi on vain yksi lasimaalaus monien joukossa.

Callaham, A. D. (1998). Johanneksen evankeliumi ja suhtautuminen Jerusalemiin. Viitattu 5. kesäkuuta 2010, levyltä http://www.pbs.org/wgbh/pages/frontline/shows/religion/story/john.html

Fredriksen, P. (1998). Jeesus Johanneksessa. Viitattu 5. kesäkuuta 2010, levyltä http://www.pbs.org/wgbh/pages/frontline/shows/religion/story/john.html

Koester, H. (1998). Johanneksen evankeliumi erottuu muista. Viitattu 5. kesäkuuta 2010, levyltä http://www.pbs.org/wgbh/pages/frontline/shows/religion/story/john.html

Need, S. W. (2007). The gospels today: Challenging readings of John, Mark, Luke and Matteus, Langham: Cowley Publications.

Nickle, K. F. (2001). The synoptic gospels: an introduction, London: Westminster John Knox Press.

Stanton, G. N. (1989). The gospels and Jesus, New York: Oxford University Press.

White, M. L. (1998). Hengellinen evankeliumi. Retrieved June 5, 2010, from http://www.pbs.org/wgbh/pages/frontline/shows/religion/story/john.html